perjantai 3. huhtikuuta 2009

Loppu häämöttää...



Eilinen Apulannan keikka oli loistava! Kaikki oli messissä. Jaakko sai Sipen kapulan siis rumpukapulan ja Järviselle ja Tatulle jäi käteen Tonin plektra. No kiitin siinä ravintolan tanssilattialla vielä Sipeä onnistuneesta keikasta. Mutta mutta tässä sitä laitetaan mökki kuosiin ja nokka kohti Etelää. EHhbcvghuSLKGACDOÖCZKV

TOPILTA TERVEISIÄ!!

torstai 2. huhtikuuta 2009

Ookei!!!!!!




Joo joo, siis tänään aamu alkoi 8:00 osalla porukastamme....Suuntasimme kohti Rukan mootorikelkka reittejä. Reitit oli ihan ok kunnossa. Kelkkaletkaan kuului Pasi, Tatu, Tony, Järvinen ja meitsi. Mutta joo tänne kirjoittelu on on väänyt hieman vähäiselle, kun tekemistä on ollut niiiin paljon. Iltasin ollaan hinakttu mökin takapihalle rakennettua pomppua, josta jengi on vetäny aivan hillittömiä settejä. Tosta kelkka retkestä muuten vielä sen verran, että ajelut onnistui loistavasti ja kukaan ei ajanut puuta päin, edes minä. Kelkatkin saatiin käyttöön suhteellisen iisisti: "Onko teillä ajokortteja?". "Joo onhan meillä.". Luottamusta siis löytyy. No paljon olisi vielä kerrottavaa, mutta kohta lähdetään tästä kattomaan Apulannan keikkaa Pisteelle. JEE JEE!

Älä oo mikskään!

PS

Nää blogin kellonajat ei pirä paikkaansa millään...Kello näyttä nyt Rukalla 22:20

POPEDA RUKALLA JEEJ JEEE!

http://www.youtube.com/watch?v=8TkRBRpNrJA

tiistai 31. maaliskuuta 2009

Mökissä ollaan!

No niin! mäestä ollaan tultu ja Pasikin on menettänyt ne paperit (kiitos illin). muut kävi vähän tossa zonessa ja pasi ja illu fixaili sitä nettiä himassa.
muutkn pääsi lopulta mökkiin jonkinlaisten keskustelujen ja kriisien nyötä, mutta muuten kaikki on okei. tästä on taas hyvä jatkaa huomiseen joten nägemiin!!!

ILLU!!!

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Teknisiä ongelmia, mutta Rukalla ollaan



Matkamme alkoikin jo suunnitelmista poiketen perjantai iltana, paitsi Heidillä ja Saralla, jotka saapuivat Rukalle sunnuntaina. Ensimmäiset autot lähti 20:00 ja viimeiset noin 23:00. Matka taittui mukavasti ja ensimmäinen auto saapui Rukalle minuuttia vaille 05:00, eli noin 9:ssä tunnissa Rukalle ehjin nahoin ja kortit taskuissa! Siinähän kävi sitten niin, että uni ei aurinkoisessa aamussa tullut ja iltaa jatkettiinkin pitkälti sunnuntain puolelle. Valvottua on siis tullut.
Lauantaina osa ryhmästämme oli viihtymässä Popedan tahdissa SkiBistrossa. Pate veti porukkansa kanssa mahtavan keikan, mutta hupaisaa tässä musiikkiriehassa olikin se, että olimme lähes ainoat alle nelikymppiset musiikin ystävät.
Rinteeseen uskalluimme ensimmäistä kertaa tänään maanantaina, vaikka pulkkamäessä aikaa on uskaltanut viettää jo aiemmin. Muutamia kuviakin tullaan lisäilemään näistä lumileikeistä.



PS. Teknisten ongelmien takia blogia ei täällä Rukalla olla pystytty tähän asti päivittelemään, mutta tulevaisuudessa linjat tulevat pysymään kuumina!

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Good mooooorning Suomi!

Arvoisa lukijakunta,

Lähtö Rukalle on niin lähellä, että voidaan jo puhua minuuteista! Tosiaan, lähtöön on enään 968 minuuttia!! Fiilis matkalle on haettu pohjalta, nimittäin Laaksolahden rannan lumikinoksista. Eilen päätimme hakea tuntumaa lasketteluun Stigamäestä, dAddy toimi ajurina tällä kertaa ja muut keskittyivät kannustamiseen ja jäätikkujen lutkuttamiseen. Matka oli jokseenkin onnistunut, sillä hyppyri toimi, saatiin pari hyvää kuvaa ja makeat naurut kunnon pannutuksista Àla Topi. Tuntuu siltä, että jengi on todella innostunut matkasta, niinkuin pitääkin, tuleehan siitä eeppinen seikkailu porojen maailmaan. Eilen haettiin lisää yhteishenkeä poistamalla tusinan verran erittäin tyylikkäitä ja maskuliinisiä 'joukkue' hattuja Olarin Prismasta.

Tämänhetkisen tiedon mukaan Tommi, a.k.a Sipoon Susi, epäröi lähtöään matkalle. Jos ja KUN Tommi saapuu matkalle mukaan, tulee hänkin huomaamaan kuinka hyvä valinta se on ollut! Tästä reissusta puhutaan vielä 2054.


Ei sen enempää tällä kertaa, pitäs vissiin vähän sitä duunia tehä:)

Ahma kuittaa.

torstai 26. maaliskuuta 2009

40 tuntia ja 36 minuuttia lähtöön!#%¤"#!"

Täällä painetaan duunia kuin viimeistä päivää. Muiden vielä nukkuessa, (Riku tosin kouluttautuu pieksemään pultsareita tälläkin hetkellä), päätin varmistaa että kaikki ovat tietoisia matkan ajankohtaisuudesta. 40 t 36 min w00h00!!!"! Jos totta puhutaan, työntekoon en enää pysty keskittymään. Jännitys on ottanut kehostani yliotteen ja tälläkin hetkellä kärsin jonkinsortin vieroitusoireista kaikesta odotuksesta. Itselleni matka on neitseellinen, sillä en ole ikinä Lappiin jalallani astunut.

Uskon, että kaikilla oli eilen erittäin hauskaa Tatun 18v kemuissa, ainakin Däädzi oli kännissä kuin käki blogia päivittäessään aamulla klo 04.40 aikaan :) Päätimme Maunin kanssa sensijaan ottaa ilta rauhallisesti ilma holia, ja päädyimme ajamaan paskarinkiä Barona Centerin parkkipaikalle Mauserin punaisella paholaisella.

Ei enää kauaa kun autot starttaa kohti määränpäätä ( 40h 22 min), ja alkoholin täyteiset rinneriehat voivat alkaa!! Mukavia krapulanhuurisia aamun tunteja kaikille. Mä lähen tästä paskalle.

Ahma kuittaa.